Lähiruoka-alan yrittäjät luottavat tulevaisuuteen: kilpailuetua haetaan tuotteiden erilaisuudella

Viime vuodet eivät ole olleet taloudellisesti helppoja lähiruokayrityksille, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore kyselytutkimus. Yrittäjät näkevät kuitenkin valoa tulevaisuudessa. Lisäinvestointeja suunnitellaan erityisesti Pohjois-Suomessa.

Luken LähiKanna-kyselytutkimuksen mukaan lähiruokayritysten kannattavuuskehitys näyttää noudattavan maatalouden yleistä kannattavuuskehitystä. Tilinpäätösanalyysi ja yrittäjäkysely paljastivat, että yrittäjät kokivat yritystensä kannattavuuden heikentyneen aikavälillä 2011–2015 ja olevan tällä hetkellä tyydyttävä.

– Yritykset näkivät lähitulevaisuuden taloudellisen tilansa kehittyvän kuitenkin parempaan suuntaan ja kannattavuuden odotetaan nousevan, kertoo tutkimusta vetänyt johtava tutkija Pasi Rikkonen Lukesta.

Alueellisia eroja kuitenkin on. Huonoin taloudellinen tilanne oli yrittäjien arvioiden mukaan Etelä-Suomessa ja paras taloudellinen tilanne Pohjois-Suomessa toimivilla yrityksillä.

– Tähän on yhtenä syynä Pohjois-Suomen vilkastunut turismi, joka tuo lisämahdollisuuksia myyntiin. Myös kilpailutilanne lähiruoka-alalla on todennäköisesti kovempaa Etelä-Suomessa, arvioi Rikkonen.

Myös investointisuunnitelmia on eniten Pohjois-Suomessa. Suunnitellut investoinnit painottuivat oman tuotantoympäristön uudistamiseen, kuten tuotantokoneisiin, laitteisiin ja kalusteisiin sekä tuotanto-, pakkaus- ja työtiloihin. Investointeja suunniteltiin myös markkinointiin, varastoihin, asiakastiloihin, logistiikkaan ja esimerkiksi lisäpellon hankintaan.

Suoramyynti houkuttaa – verkkokauppa ei

Tutkimuksessa selvisi, että suoramyynti omalta tilalta tai omasta myymälästä sekä vähittäiskauppa ovat tällä hetkellä lähiruokayritysten pääasiallisia jakelukanavia. Vastaajista yli kolmannes ilmoitti suoramyynnin olevan yli puolet yrityksen kokonaismyynnistä. Suoramyyntiä haluavat kokeilla myös yritykset, jotka eivät sitä vielä tee. Tuotteiden myynti ravintoloille ja matkailuyrityksille sekä keskusliikkeille ja vähittäiskaupalle kiinnosti myös.

– Hieman yllättäen verkkokaupat koettiin kaikista kannattamattomimpina jakelukanavina ja niitä käytettiin myös vähiten tuotteiden myymiseen, Pasi Rikkonen kertoo.

Hintaseurannan avulla selvitettiin, olisiko suoramyynnissä selkeä hintalisä, joka houkuttelisi yrittäjiä suoramyyntitoimintaan muiden jakelukanavien sijasta. – Tällaista johtopäätöstä ei suoraan tuloksista voi vetää, vahvistaa Rikkonen.

– Useimmiten lähiruokavalikoimissa on erityistuotteita, jossa hintalisä muotoutuu räätälöidystä tekemisestä ja todennäköisesti korkeamman kustannuksen käsityöstä, lisää tutkija Kirsi Korhonen Lukesta.

Yrittäjät kokivat tärkeimmiksi kilpailueduikseen laadukkaat tuotteet ja yrityksen sijainnin. Sisäisinä vahvuuksina nousi esiin erityisesti yrittäjän ammattitaito ja motivaatio. Myös yrityksen erilaisuus ja tuotteiden erikoisuus koettiin vahvana kilpailuetuna.

– Lähiruokayritykset ovat usein kooltaan pieniä mikroyrityksiä, joilla ei ole mahdollisuutta saavuttaa suurtuotannon etuja. Tällöin kilpailuetua on luonnollista hakea differoimalla eli erilaistamalla omaa tuotetta tai palvelukokonaisuutta, Korhonen kertoo.

Pieni koko nähtiin niin etuna kuin haittanakin yrityksen kehittämisessä. Pienen yrityskoon vahvuutena pidettiin joustavuutta ja nopeaa reaktiokykyä. Heikkouksia ovat tuotannon pieni volyymi ja resurssien puute.

Kasvuhalukkuus noudatti aiempien tutkimusten linjaa. Vain joka kymmenes yrittäjä ilmoitti olevansa kasvuhakuinen. Vaikka ajan ja työvoiman puute listattiin selkeäksi kehittämisen esteeksi, kynnys palkata uutta työvoimaa on suuri. Tämä korostuu erityisesti kireän taloustilanteen aikana.

Lisätietoja: Johtava tutkija Pasi Rikkonen, Luke, puh. 029 532 6480, pasi.rikkonen@luke.fi, tutkija Kirsi Korhonen, Luke, puh. 029 532 6700, kirsi.korhonen@luke.fi

Tiedote pdf:nä

Onko lähiruokayrittäminen kannattavaa? – yrittäjien kokemuksia jakelukanavista -raportti: www.luke.fi/julkaisut-arkisto. Julkaisun osoite 10.4. alkaen: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-394-9

 

Pasi Rikkonen, johtava tutkija, Lukesta kertoo yrittäjäkyselyn tuloksista liittyen lähiruoka-alan kannattavuuteen, investointi- ja kehittämissuunnitelmiin sekä kilpailukykytekijöihin webinaarissa ma 29.5.2017 klo 14.30.

Ilmoittaudu webinaariin: http://ty.fi/lahikanna-webinaari! Voit lähettää lomakkeen kautta myös etukäteiskysymyksiä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *