Hanki oman maan maistuvat herkut Osta tilalta!-päivänä

Tulevana lauantaina 16.9. toisen kerran järjestettävään valtakunnalliseen Osta tilalta! -päivään osallistuu yli 180 maatilaa ja ruoantuottajaa ympäri Suomea.

Kiinnostus lähellä tuotettua ruokaa kohtaa näyttää yhä kasvavan. Kuluttajat arvostavat läpinäkyvää ja lyhyttä ruokaketjua. Moni haluaa paitsi tietää ruoan alkuperän, myös tuntea tuotannon vaiheet ja varmistua tuotteen tuoreudesta. Lähiruoka on myös yksi maamme ruokapolitiikan kärjistä*.

Valtaosa Suomen elintarvikeyrityksistä on pienyrityksiä. Lukumääräisesti niitä on noin 3000 (2014**). Pienelintarvikeyritysten vahvuuksia ovat paikallisuus ja omaleimaiset korkealaatuiset tuotteet. Tuotteisiin ja tuotantoon liitetään positiivisia mielikuvia, jotka johtuvat tuotannon läheisyydestä ja tuoreudesta. Ne antavat lähiruualle kasvot.

Osta tilalta! -päivä mahdollistaa ruoantuottajien ja kuluttajien kohtaamisen, ja on yhdenlainen tapa juhlia kotimaista ruoantuotantoa. Tapahtuman tavoite on kutsua ihmiset maaseudulle näkemään ja kokemaan mistä ruoka tulee, sekä ostamaan tuoreita raaka-aineita ja suoraan tuottajilta. Tuoreiden ruokaostosten lisäksi monella tilalla kävijät voivat tutustua muun muassa tilan historiaan, tuotantomenetelmiin, koneisiin, eläimiin ja maistaa korkealaatuisia käsityön leimaamia tuotteita.

Tapahtumassa 16.9. mukana olevat tilat, kotipuutarhat ja maatilamatkailuyritykset löytyvät sivustolta ostatilalta.fi. Mukaan on ilmoittautunut jo yli 180 maatilaa ja ruoantuottajaa ympäri Suomea. Tiloille ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan niille voi saapua tilojen sivustolla ilmoittamina aukioloaikoina.

Sosiaalisessa mediassa tapahtuma näkyy tunnuksilla #ostatilalta ja #kopavbonden. Tiloilla koettuja elämyksiä pääsee jakamaan myös osallistumalla #elämystilalla -kuvakilpailuun. Lisätietoja osoitteesta ostatilalta.fi/kuvakilpailu.

Instagramissa @marttailu @marthaforbundet neuvoo valmistamaan ruokaa oudoimmistakin ostoksista.

Tervetuloa mukaan, tiloilla tavataan!

Lisätietoja:
Leena Arjanne, Lähiruoan koordinaatiohanke
p. +358 50 357 9204, leena.arjanne@utu.fi

#ostatilalta, #kopavbonden

#elämystilalla –kuvakilpailu 15.-24.9.2017

Facebookissa @ostatilalta Osta tilaltal! Köp av Bonden! 16.9.2017

Instagramissa @marttailu @marthaforbundet neuvoo valmistamaan ruokaa oudoimmistakin ostoksista.

*Maa- ja metsätalousministeriössä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa valmisteltu Lähiruokaohjelma hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä 16.5.2013.

**RuokaSuomi-tilasto 2014: www.aitojamakuja.fi/tilastot.php

Osta tilalta! -päivän järjestelyissä ovat mukana Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 ja Maaseutuverkosto, Turun yliopiston Brahea-keskuksen Lähiruoan koordinaatiohanke, Aitojamakuja.fi, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC, Maa- ja kotitalousnaiset, Martat, Marthaförbundet, Suomen 4H-liitto ja Finlands svenska 4H, Lomalaidun ry ja Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *