Lauantaina 16.9. vietettiin valtakunnallista koko perheen Osta tilalta -päivää

Kuluttajilla oli mahdollisuus vierailla yli 200 maatilalla ja ruoantuottajalla ympäri Suomea. Tunnelmapaloja videoilla. Monipuolinen kohdetarjonta teki päivästä ainutlaatuisen. Mukana oli myös paljon tiloja, jotka eivät tavallisesti myy tuotteitaan suoraan asiakkaille.

Pohjois-Savon ProAgrian Marja Niskasen mukaan maakunnassa tilat olivat tyytyväisiä päivän kävijämääriin ja myynti oli hyvä.

Myös pirkanmaalaisen Yrjölän marjatilan Tiina Harrinkari iloitsi, että väkeä oli ollut liikkeellä hiukan normaalia enemmän.

– Syksy on siitä mukava aika tällaiselle, että sadonkorjuu on täydessä vauhdissa ja on monenmoista tarjolla. Suoramyynnin lisäksi heillä tarjottiin omenamehun puristusnäytöksiä, maissinpaahtoa ja tiluskierroksia. Lähes kaikki tilat tiedottivat tapahtumasta Facebookissa ja lisäksi noin puolet omilla nettisivuillaan.

Varsinais-Suomessa Sauvossa tiloille poikennut Johanna Mattila kertoi väkeä olleen hyvin liikkeellä, ja sää oli suosinut. Kamparsin luomutilalla yrittäjä Jaana Elolla oli tilapuodissaan myynnissä maakunnan muidenkin tuottajien tuotteita.

– Toivon että päivä houkuttelee myös kaupunkilaisia lähtemään maalle, Elo mietti. Tänä vuonna puolet tiloista teki yhteistyötä toisen tilojen kanssa esimerkiksi tiedottamalla alueen tiloista yhdessä tai kokoontumalla samalle tilalle.

Järjestäjät jo suunnittelevat seuraavaa ostatilalta.fi -tapahtumaa. Sivuston hakutoimintoja ja materiaalipankkia kehitetään entistä sujuvammiksi ja medianäkyvyyttä lisätään entisestä. Ainakin Kouvolasta ja Pirkanmaalta saatiin lupaavia esimerkkejä bussiretkien suosiosta.

Tapahtuma sai alkunsa kaksi vuotta sitten. Esikuvana ovat olleet niin Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat kuin Satakunnan omat Osta tilalta -tapahtumat. Osta tilalta -päivän järjestelyissä mukana olleet tahot ovat tuumineet, että maatiloilta pitää nähdä ruokapöytään ja ruokapöydistä maatiloille. Osta tilalta -päivän perusajatus kiteytyykin tuottajan ja kuluttajan kohtaamiseen, jossa parhaimmillaan keskitytään ostosten ja rahan lisäksi vuorovaikutukseen ja luottamuksen rakentamiseen.

Teksti: Leena Arjanne

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *