Reko-lähiruokarengas yhdistää tuottajan ja kuluttajan

Lähiruokarengas tarjoaa kuluttajalle mahdollisuuden saada lähellä tuotettua ruokaa tasaisin väliajoin. Siitä syystä Reko-renkaiden suosio on vuodessa kasvanut tuhansia prosentteja.

Reko-lähiruokarenkaiden suosio on räjähtänyt muutamassa kuukaudessa. Luvut kuulostavat juuri niin hurjilta, mitä voi kuvitella. Vuodessa kasvua on ollut 3000 prosenttia ja pelkästään tammikuussa uusia jäseniä tuli 5500. Suosio ei yllätä mallin kehittänyttä Thomas Snellmania.

jonasharald_018_reko

– Suosion syy on se, että se on kaikille ilmainen. Lähiruokarenkaaseen osallistuminen ei maksa tuottajalle eikä kuluttajalle. Kenellekään ei synny tunnetta, että joku tekee tällä paljon rahaa, Snellman kertoo.

Ensimmäinen rengas perustettiin Pietarsaareen puolitoista vuotta sitten. Kaikki sai alkunsa Ranskasta, jossa Snellman oli ystävänsä luona käymässä ja siellä hän tutustui samantapaiseen Amap-järjestelmään. Se teki Snellmaniin suuren vaikutuksen ja hän päätti, että Suomeen palattuaan hän yrittää pystyttää jotain samankaltaista. Suomessa Snellmanin kertoi ideastaan luomuprojektissa, jossa oli mukana ja sai myös muut innostumaan ajatuksesta.

– Laitoimme ilmoituksen paikallislehteen ja ensimmäiseen kokoukseen tuli noin 50 henkilöä. Kaikki olivat kiinnostuneita lähtemään mukaan. Työryhmäänkin oli vapaaehtoisia tulossa kolme kertaa enemmän kuin tarvitsimme, Snellman sanoo.

Renkaita lähes 50 ympäri Suomea

Reko-lähiruokarenkaan idea on yksinkertainen: Kuluttaja ostaa tuotteet suoraan tuottajalta ilman välikäsiä. Ensimmäisen puolentoista vuoden aikana toimi kaksi rengasta Pietarsaaressa ja Vaasassa. Nyt renkaita on lähes 50 ja kuluttajia 24 000.

jonasharald_0159_reko

– Alussa yhteyden saaminen tuottajiin oli haasteellista. Mitään vastaavaa ei ollut olemassa, ja heidän piti vain luottaa minuun. Siksi alussa olikin tärkeää, että teimme kirjalliset sopimukset kahdeksi kuukaudeksi. Sittemmin kun homma alkoi pyöriä, sopimuksista pystyttiin luopumaan ja tuottajat tietävät että kuluttajat ostavat, Snellman sanoo.

Vuodessa Rekon kasvu on ollut 12 kertaista. Tuottajat hyötyvät kun heidän tuotteitaan tilataan etukäteen ja kauppa käy nopeasti. Syntyy vähemmän hävikkiä ja he kokevat työnsä arvostetuksi. Snellman uskoo tämän olevan yksi menestyksen syy. Puhumattakaan siitä, että kuluttajat saavat helposti lähellä tuotettuja tuotteita.

Sosiaalisen median tärkeä rooli

Lähiruokarenkaat ovat nousseet niin suureen suosioon, että suurin ongelma tulee Snellmanin mukaan olemaan tuottajien puute. Kysyntä kun on koko ajan kovempaa. Sosiaalinen media on tärkeässä roolissa renkaan käytössä ja tuottajien on lähes mahdoton olla mukana ilman Facebookia.

– Tulevaisuudessa joku voimakas taho voi haluta rajoittaa systeemiä. Se on sitten eri asia onnistutaanko siinä. Me täytämme kaikki kriteerit mitä vaaditaan, eikä tämänhetkinen tilanne ole mitenkään lainvastaista, Snellman miettii.

Kuka vaan voi perustaa renkaan ja siihen löytyvät selkeät ohjeet verkkosivuilta. Snellman uskoo, että renkaita tullaan tulevaisuudessa perustamaan entistä useammalle paikkakunnalle. Hän ei ole valmis ottamaan kaikkea kunniaa, vaan kehuu hyviä taustajoukkoja, erityisesti Ann-Sofi Ljungqvistia, Jonas Haraldia ja Eeva Ylistä, joiden kanssa ideaa on mietitty ja viety eteen päin.

– Kun rengas lähtee pyörimään, se pyörii itsestään. Tämä on siksikin niin helppo.

www.ekonu.fi/reko

Teksti: Saara Kärki
Kuvat: Jonas Harald

Yrittäjä,
REKO-lähiruokarenkaat ovat yksi tapa tehdä suoramyyntiä. Mikäli suoramyyntiin tai elintarvikkeiden jatkojalostukseen liittyvät asiat mietityttävät, niin tutustu suoramyyntiohjeistukseen www.aitojamakuja.fi/suoramyynti. Monesti esteeksi koettu elintarvikelainsäädäntö on nyt puettu helppolukuisten ohjeiden muotoon. Ohjeiden avulla monet kentällä velloneet huhut on voitu todistaa vääriksi.

 

3 kommenttia “Reko-lähiruokarengas yhdistää tuottajan ja kuluttajan

  1. hei vaan, myyttekö kanttarelleja ? Voimmeko toimittaa Hämeenlinnan reko-paikkaan ? Hyvää, puhdasta ja juuri poimittua…….. ja kohtuu hintaan….. t. Lissu

    1. Hei! Kannattaa ottaa suoraan yhteyttä sinua lähellä oleviin REKO-ryhmiin ja kysyä ylläpitäjiltä. Täältä löydät kartan https://www.google.com/maps/d/viewer?mid=1GK-RxKfpV9Jp9RZOvzSN8UMy7Lk ja kunkin REKO-ryhmän esittelystä löytyy suora linkki ko. ryhmään Facebookissa. t. Päivi

  2. Paluuviite: Mikä on REKO ja miten se toimii? – Lammin tilan blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *