REKO-renkaiden ylläpitäjät kokoontuivat Seinäjoella 14.11.

Päivän aikana vaihdettiin kokemuksia, keskusteltiin toimintatavoista ja tulevaisuudesta.

REKO-renkaiden* määrän kasvu on ollut huimaa: viime vuonna näihin aikoihin oli 17 rengasta ja jäsenmäärä noin 8000. Nyt renkaita on noin 100 ja koko ajan perustetaan uusia, ja jäsenmääräkin on noin 100.000. Idean isän Thomas Snellmanin laskelmien mukaan viime vuoden liikevaihto oli noin miljoona euroa ja tänä vuonna ehkä noin 8 miljoonaa. ”Olemme yhdessä tehneet pienen lähiruoan vallankumouksen”, totesi Snellman päivän aloituspuheenvuorossa.

Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea-keskuksesta kertoi, miten REKO-toiminta ja toritoiminta eroavat toisistaan ja millaiset pakkausmerkinnät REKO-tuottajilla tulee olla. Vaikka vastuu elintarvikelainsäädännön noudattamisesta ja pakkausmerkinnöistä onkin täysin tuottajilla, niin ylläpitäjien on hyvä olla tietoisia asioista. Sovittiinkin, että tehdään asiasta lyhyt ohjeistus, jota ylläpitäjät voivat jakaa esim. REKO-ryhmiensä tuottajille.

REKO:n periaatteista käytiin keskustelua ja ne tiivistettiin muutamiksi olennaisiksi kohdiksi

  • ei jälleenmyyntiä
  • mahdollisimman läheltä
  • eettistä tuotantoa – mielellään luomua
  • toimitaan avoimesti ja läpinäkyvästi eli tuottajalla on velvollisuus kertoa tuotannosta

Ylläpitäjä saa päättää paikallisesti, millä muilla kriteereillä tuottajat hyväksytään REKO-renkaaseen mukaan.

Koska REKO-toiminta kiinnostaa nyt kovasti ja uusia renkaita perustetaan jatkuvasti, on tarve paikalle, jossa olisi REKO-toimintaan liittyvää yleistä tietoa saatavilla. Sovittiin, että aitojamakuja.fi -sivustolle kootaan tiivis tietopaketti. Sivustolla esiteltäisiin muun muassa miten REKO-rengas perustetaan ja tietoa REKO:n perusperiaatteista, REKO-renkaista sekä Facebookissa olevista ylläpitäjien ja tuottajien toiminnan tueksi olevista REKO-ryhmistä. Todettiin, että aitojamakuja.fi/suoramyynti ohjeisto on hyvä apuväline tuottajille ja kannattaakin nostaa esiin, että siellä on myös Kysy meiltä -osio, jota tuottajien kannattaa hyödyntää, jos jokin asia mietityttää.

Johanna Mattilan esitys (pdf)
REKO -toimintaa ja elintarvikelainsäädäntöä koskeva esitys on ensisijaisesti tarkoitettu lähiruokarenkaan ylläpitäjälle tiettyjen yksinkertaistusten vuoksi. Tuottajille ja elintarvikealan yrittäjille lisätietoa elintarvikelainsäädännöstä liittyen REKO -toimintaan löytyy www.aitojamakuja.fi/suoramyynti -sivuilta mm. suoramyyntiä rajoittavat alkutuotannon tuotteiden kilomäärät.

Päivän annista ollaan tekemässä myös videoesitys, joka julkaistaan tämän uutisen yhteydessä myöhemmin. REKO-renkaiden ylläpitäjien päivän järjesti valtakunnallinen Lähiruoan koordinaatiohanke, joka toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa ja sitä rahoittaa Hämeen ELY-keskus valtakunnallisena koordinaatiohankkeena.

* Lähiruoan myynti- ja jakelumalli REKO:ssa (Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista) kuluttajat tilaavat lähiruokatuottajilta ruokaa suoraan ilman välikäsiä. REKO-renkaat toimivat Facebookin kautta suljettuina ryhminään, joissa tilaukset ja toimitukset sovitaan.

Lisää asiasta myös luomuailmanmuuta.fi sivuilla

REKO-renkaat löytyvät täältä

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *