Iloitaan kauden kotimaisista kasviksista!

Elo-syyskuussa kotimaisten kasvisten tarjonta on erityisen runsasta. Kauppojen ja torien hyllyiltä sekä omista puutarhoistakin löytyy kesäporkkanoita, salaatteja, kesäkurpitsaa, punaisiksi kypsyneitä tomaatteja, monenlaisia yrttejä, marjoja ja vaikka mitä. Suurin osa kasviksista on nyt myös maukkaimmillaan.

Sesonginmukaisen ruuan suosio kertonee kiinnostuksesta ruokaan ja halusta suosia laadukasta, lähellä tuotettua ruokaa. Kuten eräs lähiruokakauppa asian muotoilee: sesonkiruualla on sydän.

Sydämen seuraaminen johtaa usein myös ilmastotekoihin. Vuodenaikojen vaihtelun mukainen syöminen onkin myös ilmastopäästöjen vähentämisen kannalta järkevää. Sesonkiruokaa suosiessa huomio kiinnittyy tavallista enemmän kasviksiin, jotka ovat eläinperäisiä tuotteita ympäristöystävällisempiä.

Totuus tomaattien ilmastovaikutuksesta

Sesonkiruoka tarkoittaa myös sitä, että vältetään energiaintensiivistä ruuantuotantoa, esimerkiksi kasvihuonetuotteita talvella. Monet suomalaiset kasvihuoneet ovat tosin jo siirtyneet käyttämään uusiutuvaa energiaa ja onnistuneet eri keinoin, esimerkiksi led-valaistuksella, nipistämään energiankulutuksestaan. Tällöin vaikkapa kotimaisten tomaattien ilmastovaikutus on samaa luokkaa kuin etelästä tuotujen (ks. MTT:n tiedote).

Moni päivittelee hevi-osaston hyllyjen edessä kiinalaisia omenoita, chileläisiä viinirypäleitä ja kenialaisia herneitä. Jos hedelmät ja vihannekset tuodaan Suomeen laivalla, ilmastopäästöt eivät välttämättä ole kovinkaan suuret pitkistä etäisyyksistä huolimatta. Tuotantoon saattaa ulkomailla kuitenkin liittyä muita ongelmia, esimerkiksi runsasta vedenkulutusta ja torjunta-aineiden käyttöä tai työntekijöiden epäoikeudenmukaista kohtelua.

Makaronilaatikko tauolle, kasviskimara tilalle
kasviskori
Ympärivuotisen makaronilaatikon sijaan siis kotimaisia, herkullisia kasviksia lautaselle! Syksyllä kokkaillaan erilaisia salaatteja, täytettyjä kesäkurpitsoja, kaalilaatikkoa ja marjapiirakoita. Talvella voi kokeilla, mitä kaikkia juureksista voikaan loihtia ja laittaa idut itämään. Kevätpuolella hetki sinnitellään niin päästään nauttimaan parsasta ja raparperista ja vähitellen kesän antimista: uusista perunoista, vihanneksista, mansikoista ynnä muusta.

Ruokatiedon sesonkikalenterista voi tarkistaa, mitä milloinkin kannattaa suosia.

Suomen ympäristökeskus ja Ruokakesko järjestävät Kauden kasvikset -kampanjapäivän 15.8. Varsinais-Suomessa. Kampanjapäivän aikana järjestetään tapahtumia K-supermarketeissa.

Teksti:
Kaarina Toivonen
Kestävä ja ilmastoystävällinen aluetason elintarvikeketju -hanke (KESTI)
Suomen ympäristökeskus

Kuva: Olli-Pekka Pietiläinen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *