Valtakunnallinen luomuviikko 29.9.-5.10.

Luomuviikolla on tapahtumia maatilavierailuista market- ja toritapahtumiin. luomuviikko2014

Luomuliitto on kutsunut yhdistyksiä ja yrityksiä mukaan kertomaan luomusta. Myös yksittäiset kuluttajat kutsutaan tekemään pikkutempauksia vaikkapa sosiaalisessa mediassa tai antamalla palautetta kauppaan, jotta luomuvalikoimat laajenisivat.

Luomuliiton valokuvakampanjassa syitä luomun valitsemiseen tuovat esille ihmiset itse. Siellä terveys ja ekologisuus nousevat odotetusti esille, mutta myös ilmasto ja esimerkiksi kouluruokailu. Kuvia voi ottaa kuka tahansa ja lähettää kampanjasivustolle.

Tapahtumia on viikon aikana eri puolilla Suomea esim. Jyväskylässä, Turussa, Helsingissä, Pieksämäellä, Sipoossa, Kajaanissa ja Hyvinkäällä. Lisäksi luomuelintarvikealan ammattilaiset kokoontuvat tiistaina Pohjois-Karjalassa ja torstaina valtakunnallisesti ja kansainvälisesti Helsingissä Luomuelintarvikepäivässä, jossa palkitaan myös Vuoden Luomutuote. Netissä on Luomuliiton valokuvakampanjan lisäksi Silmusalaatti Oy:n haastamana ruokabloggaajat Pitsi&Pippuri vs. Maailma Lautasella kisaamassa resepteillään. Tutustu tapahtumiin www.luomuliitto.fi/luomutuotteet/luomuviikko

Lisätietoja:
Luomuliiton puheenjohtaja Jukka Lassila, puh. 050 529 0482

Löydä aitojamakuja.fi-sivuilla olevat luomuyritykset

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *