Lähiruokakauppa syntyi joulutorin jalanjäljissä

Paikallisten tuottajien iloksi Iitan lähipuoti pyörii Saarijärvellä yrittäjäkaksikon voimin. Asiakkaat arvostavat lähellä tuotettua.

Mira Koivunen ja Miila Sopanen pyörittävät Saarijärvellä lähiruokakauppa Iitan lähipuotia. Lähipuoti avasi ovensa vuoden 2013 pääsiäisenä. Kuluneen puolentoista vuoden aikana heille on tullut tutuksi niin kaupankäynti kuin siihen liittyvä byrokratia. Silti päätös yrittäjäksi ryhtymisestä ei ole kaduttanut. Kaikki sai alkunsa joulutorilta, jota pidettiin Saarijärvellä vuonna 2012.

– Siellä oli myynnissä paikallisten tuottajien tuotteita. Tuolloin pääpaino oli käsitöissä ja elintarvikkeita oli vain jonkun verran. Tuolloin kyseltiin paljon, että mistä näitä saa jatkossa. Me nappasimme siitä idean ja lähdimme suunnittelemaan, Koivunen kertoo.

Tuoreet yrittäjät päättivät luonnollisesti myydä käsitöitä, mutta molemmilla oli hinku laajentaa elintarvikepuolta. Viimeinen niitti yrityksen alkuun syntyi juuri tästä lähiruoan kysynnän määrän kasvusta. Kaksikko oli miettinyt yrityksen perustamista jo aikaisemmin, mutta lähitorilta se löysi lopullisen muotonsa.

iitan_lahipuotiPaikallista tuotetta arvostetaan

Iitan lähipuodissa myytävät tuotteet tuottajineen olivat tulleet Koivuselle ja Sopaselle tutuiksi jo joulutorilla. Lisäksi he tunsivat entuudestaan tahoja, joita kysyivät mukaan.

– Kun sana kevään aikana levisi, tulivat monet tuottajat itse tarjoamaan tuotteitaan. Nykyään haemme jonkun verran itse uutuustuotteita, mutta pääasiassa tuottajat tarjoavat meille tuotteitaan myyntiin, Koivunen sanoo.

Yritys on löytänyt asiakaskuntansa, joka arvostaa paikallisia tuotteita. Lisäksi tekijät kiittävät, että puodin kautta on löytynyt väylä missä myydä. Käsintehdyt, kestävät ja laadukkaat tuotteet keräävät arvostusta.

– Totta kai nykyinen taloustilanne näkyy, mutta meillä on uskoa siihen, että ajat muuttuvat. Saarijärvi on pieni paikkakunta, joten toisinaan sitä miettii miten asiakaskuntaa riittää. Onneksi olemme mökkipaikkakunta, joten kesän ja joulun tuotoilla elää hiljaiset ajat, Koivunen kertoo.

Kauppaa myös sähköisesti

Kaupan pyörittämisen myötä ovat lain kiemurat tulleet yrittäjille tutuiksi. Varsinkin elintarvikepuolella säädökset ovat tiukkoja ja tarkkoja. Sen puitteissa kaikkiin asiakkaiden esittämiin toiveisiin ei pystytä vastaamaan välittömästi.

– Meiltä on toivottu paljon muun muassa tankkimaitoa myytäväksi, mutta siinä säännökset tulevat vastaan. Varsinkin elintarvikepuolella esitetään monenlaisia toiveita, Koivunen sanoo.

Tulevaisuudessa kaupan toimintaa on tarkoitus kehittää. Koko Saarijärvellä on menossa yhteinen verkkokauppahanke, jonka myötä verkkokaupan pitäisi avautua ennen joulua.

– Lisäksi olemme varovaisesti miettineet omaa tuotantoa ja sitä mitä me kaksi voisimme tehdä. Miten kasvatettaisiin Iita nimen alle sopivia tuotteita. Suunnitelmia on paljon, kunhan ne ehtisi toteuttaa, Koivunen nauraa.

Teksti: Saara Kärki
Kuva: www.facebook.com/iitanlahipuoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *